Julkinen liikenne Kirkkonummella
- Oona Ylitolonen
- Jan 16
- 2 min read
Kirkkonummi on turvallinen, luonnonläheinen ja lapsiystävällinen kehyskunta lähellä Helsinkiä. Nämä ovat juuri niitä arvokkaita syitä, miksi myös minä perheineni päätin muuttaa Helsingistä Kirkkonummelle.
Ne ovat samalla myös kilpailuetuja suhteessa Helsinkiin, Espooseen ja muihin pääkaupunkiseudun kehyskuntiin. Siksi onkin mielestäni tärkeää, että Kirkkonummen koko potentiaalia hyödynnettäisiin paremmin.
Kirkkonummen houkuttelevuus uusille asukkaille
Kirkkonummi tuntuu pääkaupunkiseutulaisesta henkisesti kaukaiselta, vaikka tosiasiassa olemme fyysisesti nopeimmillaan junallakin vain 30 minuutin päässä Helsingin keskustasta. Epäilysten kohteeksi muodostuu Kirkkonummen heikot julkisen liikenteen yhteydet. Pääkaupunkilainen punnitsee nimittäin asumista miettiessään sitä, miten helposti hän uudesta kotipaikkakunnastaan pääsee Helsinkiin, jossa hänen hyvin todennäköinen työpaikkansa sekä useat sosiaaliset suhteet ovat. Tunnen itsekin useita uteliaita nuoria lapsiperheitä sekä kolmekymppisiä pariskuntia, jotka uteliaina kyselevät elämästäni Kirkkonummella. Kuitenkin keskustelun lomassa huomaa, että Kirkkonummea pidetään kuitenkin yllättävänkin kaukaisena kuntana verrattuna Espooseen. Väitän (ja omasta kokemuksestanikin tiedän), että isolta osin tämä johtuu myös siitä, että Espooseen kulkuyhteydet toimivat erittäinkin hyvin – Kirkkonummelle taas ei. Sekä Kirkkonummen sisäinen että pk-seudulle menevän julkisen liikenteen kehittäminen lisäisi Kirkkonummen houkuttelevuutta pääkaupunkiseudun mukavuuksiin tottuneille työssäkäyville perheille sekä helpottaisi lisäksi kirkkonummelaisten nuorten elämää, kun kouluun, harrastuksiin ja sosiaalisia suhteita ylläpitämään pääsisi helpommin.
Kirkkonummen saavutettavuus lisää Kirkkonummen elinvoimaa
Kun Kirkkonummen saavutettavuutta lisättäisiin paremmalla, eli suomeksi nopeammalla, useammin ja suorampaa reittiä kulkevalla julkisella liikenteellä, tukisi se myös yrittäjien ja kirkkonummelaisten palveluiden menestystä. Kirkkonummen ei tarvitse olla mikään Espoon takana oleva pienempi kehyskunta, vaan Kirkkonummi voisi hyvin olla Espoota idyllisempi, kaunis ja turvallinen kunta, jonne pääsee helposti sekä autolla että julkisilla.
Julkisen liikenteen kehittäminen
Julkista liikennettä voitaisiinkin kehittää tehokkaasti jo sillä, että juna Kirkkonummelle menisi nykyistä hieman useammin, edes 15-20 minuutin välein. Esimerkiksi E-juna voisi jatkaa matkaansa Kauklahdesta neljän pysäkin verran Kirkkonummelle asti. Lisäksi kaikkien bussiyhteyksien ei tarvitsisi kierrellä ja kaarrella pitkin Kirkkonummea ja johtaa johonkin päin Espoota, vaan bussiyhteydet voisivat viedä suorempaa reittiä Kirkkonummen juna-asemille, josta juna kulkisi hieman useammin, omaa suoraa ja nopeaa reittiään Helsinkiin. Myös jokin Helsingistä Espoon läpi Kirkkonummelle kulkeva nopeampi jokerilinja voisi olla toimiva kulkuneuvo.
Toki julkisen liikenteen kehittäminen maksaa. Kyseessä on kuitenkin myös investointi, joka houkuttelee uusia veronmaksajia valitsemaan asuinpaikakseen juuri Kirkkonummen. Lisäksi palvelunkäyttäjiä voitaisiin velvoittaa maksamaan osa kustannuksista lippujen hintoihin sisällytettynä.
Vaikka minullakin on auto ja ajattelen, että myös yksityisautoilulle on aikansa ja paikkansa, niin kulkisin siitä huolimatta enemmän kuin mielelläni julkisilla etenkin Helsingin suuntaan mentäessä. Julkisilla matkustaminen on kätevää, parhaimmillaan nopeaa, ekologista ja edullista. Lisäksi parkkipaikasta ei tarvitse huolehtia. Kuitenkin olen sen verran mukavuudenhaluinen, että harvojen vuorojen ja hitaiden yhteyksien takia valitsen useimmiten auton. Tiedän, että meitä on muitakin, jotka painivat saman asian kanssa. Julkisen liikenteen käyttämiseen onkin kannustettava ennen kaikkea sillä, että se olisi valintana aidosti käyttäjälle itselleen helpompi. Nyt näin ei ole.
Comments